sunnuntai 10. helmikuuta 2008

Henki voittaa materian...well, almost.


G'day.

Niin siinä sitten lopulta kävi ettei CTC:n true hockey playerit pystyneet haastamaan PJK:ta kuin kahden erän ajan. 11 miehellä Pyhäjoelle matkanneen CTC:n takaisin tuomisina oli 10-2 tappio. Mielenkiintoiseksi asian tekee eräluvut 1-1, 1-0 ja 8-1. Mitä huomammme tästä? Ainakin sen, että joukkueen fysiikka ei VIELÄ ole tarvittavalla tasolla 11 miehellä pelaamiselle. Kuntopiikki tulee vasta huhtikuussa, harmi vain että sarja on silloin jo päättynyt. Tietenkin voisi yrittää saada enemmän pelaajia pelaamaan mutta minkäs teet kun osaa pelaajistosta ei jääkiekon pelaaminen meidän rakkaassa CTC:ssä nappaa tarpeeksi.

Jatketaan huonoilla uutisilla. Juuri tulleen tiedon mukaan Jarkko Keränen joutuu jäämään puolustusvoimien palvelukseen vuodeksi. Yritän GM:n ominaisuudessa taivutella maamme ylintä johtoa Jarkon päästämiseksi CTC:n vahvuuteen. Jos en tässä onnistu, on ainakin Suomen turvallisuus turvattu seuraavan vuoden ajaksi.

Itse olen ollut kotimaisemista poissa jo pitemmän aikaa ja näillä näkymin seuraavaan Oulun visiittiinkin on aikaa. Pitääkin kiittää T.Puurusta ja M.Kinnusta että ovat pitäneet allekirjoittaneen ajan tasalla ja hommanneet uusia pelaajiakin heikentyneeseen puolustuskalustoon. Sampo "ollinserkku" Ylisiurua ja Aki "akikäkikaveri"Kaveri ovat viimeisimmät hankinnat CTC:n rosteriin. Muutenkin Temelle ja Matille kiitokset seuran pystyssä pitämisestä. Ai niin, R.Laineelle erityismaininta kirjanpidon hoitamisesta ja sitä kautta GM:n vankilareissun estämisestä. Nice work.

Legendaarinen #44 on alkanut näyttää heräämisen merkkejä Wasa Hockey Leaguessa, tosin kolmosdivariin vaadittavaan tasoon on vielä matkaa. Tämän kauden kolmosen matsit on joka tapauksessa aika varmasti ohi kuten aikasemmin jo joukkueen helpotukseksi lupailin.

Henri Hietala on alkanut pelaamaan taas kuten joukkueen kapteenistoon kuuluvan pelaajaan kuuluukin. Viimeisessä kolmessa pelissä yhdeksän (9) maalia, syöttöjä nyt ei laske kukaan. Toivottavasti muu joukkue ottaa mallia ja alkaa laittaa puck to the net jo seuraavassa pelissä. Tästä saammekin hyvän aasinsillan seuraavaan kotiotteluun:

CTC-Popula 16.2 Limingan jäähallissa. Aika vielä varmistamatta mutta lonkalta heittäisin 15.30. Experience CTC.

Kirjoitellaan taas kun keretään. Allekirjoittaneen loppuviikko kuluu scouttausreissulla Jenkkilässä joten todennäköisesti tällä viikolla tekstiä ei enää ole luvassa. Tosin mistä sitä tietää jos jotain tiedotettavaa faneille ilmaantuu.

Loppuun vielä kiitokset CTC:n kannattajille huimasta kannustuksesta läpi kauden. Todellinen kuudes kenttäpelaaja.

Over and out,

Nikke

tiistai 5. helmikuuta 2008

"Näin kulutan aikaa..."

GM palaa näppäimistön ääreen jälleen kerran.

Viimeiset kaksi ottelua on btw jatkanut CTC:n heikosta alkanutta alkukautta, tästä osoituksena niukat tappiot LiKille ja OuHulle.

Mutta peleissä on ollut käsittääksen mukavaa ja sehän se tärkeintä on...winning isn't everything but wanting to win is. Saunailtakin voisi pikkuhiljaa olla paikallaan.

Neuvottelut ensi kautta koskien ovat jo pitkällä, agentit soittelevat päivittäin.

Omasta kohtalostaan GM on huolissaan. Kun kerta P. Matikainenkin sai kenkää, ei kukaan ole enää turvassa. Toivottavasti allekirjoittaneella on hallituksen luottamus.

Ois tarkoitus suunnata vlopuksi Ouluun joten kenties hallituksen kanssa pääsemme suunnitelemaan alkavaa voittoputkea.

Terkkuja.

keskiviikko 23. tammikuuta 2008

A slow start

Kevätkausi on pyörähtäny käyntiin CTC:n osalta murheellisesti. Neljän pelin saldona on kolme tappiota ja yksi rangaisuslaukausvoitto. Koska play-offeja ei pelata, on CTC:llä kova tehtävä edessään jos joukkue haluaa sijoittautua kolmen parhaan joukkoon. Syynä heikkoon menestykseen on todennäköisesti Jarkko Keräsen armeijaan astuminen. Kun henkinen johtaja puuttuu, mikään ei toimi.

Joukkueen kotihalli on myös vaihtunut. Kempeleen jäähalli sanoi sopimuksensa irti ja joukkue pelaa nyt Limingassa. CTC:n kokemukset Kempeleen jäähallista jäivät erittäin negatiivisiksi, lupauksia ei pidetty eikä maksavista asiakkaista pidetty huolta. Kyseessa on kuitenkin Oulun alueen kallein halli, joten odotimme saavamme rahoillemme jotain vastinetta.

Pelit jatkuvat tulevana lauantaina kotiottelulla Oulaisten Huimaa vastaan, peli alkaa klo 12.00 Limingan jäähallissa.

Kirjoitellaan lisää kun aihetta ilmenee.

Nikke